28.2.2013

Synttärikakku


Useamman henkilön yhteisille synttärikahveille ihan basickakku kuningatarmoussella



Kuorrutus vispikermaa ja ruusut pursottelin sokerikreemistä.


26.2.2013

Voileipäkakkuja


Sittenkin vielä yks setti vanhempia kuvia, mutta tällä kertaa voikkareina :D Tämän jälkeen ei ihan varmasti tule enää näitä vanhoja :D

Lihakakkuja, Lohikakkuja, Porokakkuja











24.2.2013

Ristiäiskakku Aadalle


Aadan äiti toivoi kakkuun töppöset, nimen, valkoista ja vaaleanpunaista. Tein kakun tällä kertaa sydämen mallisena.



Täytteenä kuningatarmousse, kuorrutus sokerimassaa.





Pomppi kakku


Pomppi oli 3-vuotiaan kakkutoive,



täytteenä vadelmamousse, päällä sokerimassaa ja reunat kermaa.





19.2.2013

Legokakku


Jonin synttärikakkua varten sain malliksi Marsipaanipossun tekemän kakun.



Täytteenä appelsiinimousse, sekä vaniljamousse ja mansikkakuutiot.

Tuo mallikuvan kolmas tyyppikin oli olemassa, mutta se halus katketa vyötäröstä aina kun sen nosti seisomaan, joten viimeiseksi leposijaksi jäi roskis.


18.2.2013

Kitty kakku


Ainon 2v kakkuun oli toiveena hello kitty, tein muotoversiona :)



Sisällä vadelma-ja kinuskimousset, naama sokerimassaa.



17.2.2013

70v kakku


70v kahveille lähti tämä



Kakku toimi samalla myös tulevien hääkakkujen koekakkuna täytteidensä osalta, joten sisällä oli yhteensä kuutta (!!!) eri täytettä :D 

Kuorrutus sokerimassaa.

14.2.2013

Valmistujaiskakkuja


Sittenkin vielä yks postaus vanhempia kuvia, niin saan uuden kategorian :D

Syötävä ylioppilaslakki


Muita ylppäreihin menneitä kakkusia 







Ammattiin valmistuneille





13.2.2013

Kultamitalikakku


Jääpallon (kohan se oli?) maailmanmestari sai yllätysjuhliinsa kahvipöytään syötävän kultamitalin.
Minä puolestani kuvan mitalista josta koitin kovasti ottaa mallia :D


Pohja suklainen ja välissä vadelmamoussea.


Kakku oli kyllä mukavan kullankimmeltävä mutta eipä sitä oikein kuviin taaskaan saanu :P


10.2.2013

Kakkuja kakkuja


Vielä yks setti kaikenlaisia kakkuja sinne sun tänne, tämän jälkeen koitan alkaa päivittämään uusimpia, josko niistä irtoais vähän muutakin infoa kuin kuvat :P